Sipulien aika

Joka syksy upotan ainakin parisataa uutta sipulia puutarhaamme. Jokainen kevät harmittelen sitä, etten raaskinut laittaa enemmin. Olisi niin upeaa, jos kaikki kukkapenkit tursuaisivat tulppaaneita ja narsisseja sen sijaan, että siellä täällä on jokunen rypäs.

Perennapenkit ovat mitä oivallisin paikka sipulikukille, sillä niiden lakastuvat lehdet peittyvät hyvin kasvunsa aloittavien monivuotisten alle.Ei tarvitse letitellä lehtiä tai tehdä muitakaan toimenpiteitä; ne saavat lakastua rauhassa ja kerätä voimia sipuliin.

Tulppaanit eivät ole tosin olleet edes kaksivuotisia, mutta muut jaksavat kukkia vuodesta toiseen. Narsisseja tulisi muistaa välillä jakaa. Vuosi sitten tökin pieniä scilloja omenapuiden katveeseen nurmikolle, ja lisäsin tänä syksynä niitä sinne. Nurmikko oli viehättävän sininen, ja niin aikaisin keväästä ei tarvitse ajaa nurmikkoa. Scillathan vielä leviävät helposti ja tuottavat paljon siemeniä.

Viime talven myyräkanta popsi suihinsa norjanangervot, kaikki ruusut, kultatyräkit ( toivottavasti saivat edes vatsanpuruja ), syysleimut ja alppikärhön, näin osan tuhoista mainitakseni. Kumma kyllä sipulit olivat saaneet olla rauhassa. Saas nähdä miten tänä talvena käy.

Puutarhan helmi on käyttökunnossa, ja ulkomaalausta ja yksityiskohtia vaille valmis. Voisi ajatella, että tarhuri ja Rakentaja ovat tyytyväisiä, ja ajattelevat, että tässähän tämä nyt on. On on, mutta eihän tämä tähän tyssää. Parasta antia on juuri tietoisuus siitä, että puutarha ei ole koskaan valmis. Neljä vuodenaikaamme antavat vielä lisää mahdollisuuksia puutarhan iloista nauttimiseen; syksyn lämpimät illat värikkäiden kynttilöiden valossa, talven kuulauden ja valkeuden, jääkoristeet ja lumilyhdyt. Kevättä parempaa vuodenaikaa ei puutarhuri tiedäkään, silloin mullan tuoksu ja hiirenkorvat antavat lupauksen pian alkavasta kesästä.

Mutta taisin mennä asioiden edelle. Nautitaan nyt syksystä.