tiistai 31. heinäkuuta 2012
sunnuntai 29. heinäkuuta 2012
Huh hellettä!
Parasta pihassamme on tietenkin sen monimuotoisuus ja muuntautumiskyky. Tänään oli lähes trooppinen ilmasto, ja halusimme lekotella altaalla. Onnistuihan se. Taustalla oleva kesäkolli Jorgos lämmittää veden jätepuilla, joten uima-altaan vesi ei koettele talouskassaamme. Vesi olikin 29 asteista, joten kyllä siinä kelpasi liottaa itseään.
tiistai 24. heinäkuuta 2012
Pikkuhiljaa satoa..
En ole pahemmin pihalla viitsinyt käyskennellä, kun koko ajan on märkää. Laitan tähän kuitenkin muutaman kuvan, että jotain elämää kasvihuoneessakin on. Jospa tässä joku ilta pääsisi lomatunnelmaan ja saisi istua pihalla kirjaa lukien, auringossa kesätuulen hyväiltävänä ...
sunnuntai 15. heinäkuuta 2012
Päivitys 15.7.2012
Joo-o. Eipä ole pahemmin ehtinyt baden-badenissa makoilemaan. No, toisaalta se ei ole mikään menetys, sillä kuka siinä viitsisi sateessa makoillakaan.
Pionit aukesivat juuri täydellisesti viime viikonloppuna, kun oli Ellan rippijuhlat. Nyt ne ovat lurpahtaneet ja olen kerännyt niitä maljakoihin. Raukkaparat.
Tuoksuvatukossa ja ruusupuskissa käy mahdoton pörinä, se on mukavaa kuunneltavaa. Kasvihuoneessa kurkku, tomaatti ja paprika tuottavat satoa piankin, yrtit rehoittavat ja kärhöt kukoistavat.
Piha alkaa olla sellainen, että antaa kasvien kasvaa ja kukkien kukkia. Tosin jakamista täytynee pian alkaa miettiä, kuunliljat ovat tosi isollaan. Ja vuohenputki valtasi yhden kukkapenkin kokonaan.
Miehelläkin piisaa hommia. Kalusto on laajentunut ja pian pitäisi alkaa katsella isompaa tonttia. Minä teen jatkuvasti hommia, ettei puolison reviiri laajene.
Laittelen muutaman kuvan tästä heinäkuisesta pihastamme:)

lauantai 2. kesäkuuta 2012
Kasvimaa
Tässäpä kolme kuvaa siitä, kuinka se minun kasvimaani sitten valmistui. Nythän siellä jo itää ja hallaharso pullottelee.
lauantai 12. toukokuuta 2012
Luolamiestyyliin
Mainitsin viime kesänä, että haluan uudistaa kasvimaan ja siihen laitetaan kunnon pöllireunat. Näin siitä tulee kohopeti, jonne ei eksy vuohenputki eikä rönsyleinikki.
Sukulaismies lupasi reunukset laittaa, mutta lupaus taisi unohtua talven aikana. Niinpä pöllejä etsittiin netistä , mitkään kestopuutolpathan eivät kasvimaalle sovi...
No eipä sopivia ( miehen mielestä) löytynyt netistäkään. Nääs jos meillä jotain tehdään niin tehdään se sitten kunnolla.Elikkäs kasvimaalle ei laiteta mitään melko hyviä reunoja.
Niinpä sitten luolamieheni lähti tänään metsään ( toki luvan kanssa ). Sieltä hän kaataa sopivaksi katsomansa reunukset , roudaa ne kotiin ja työstää sopiviksi kasvimaalleni.
Täytyy vielä mainita, että vettä tulee kaatamalla, mutta se ei estä metsäkeikkaa.
Tosimies ei ole sokerista.

Missä se kevät viipyy?
Vappuna saimme hieman esimakua lämpimistä kevätpäivistä, ja minäkin laitoin daaliat ruukkuihin kasvihuoneeseen. Kaksi olikin jo lähtenyt kasvuun, kun eilen kurkistin harson alle. Ostin myös muutaman kärhön ja viiniköynnöksen. Uusi bougainvilla oli minun pakko ostaa, sillä vanha oli kuollut kellarissa. Tässä uudessa ei kyllä ole samaa tunnearvoa kun siinä kanariantaimessa...
Orvokkeja ostin ripauksen, laittelin vähän asetelmia rautapatoihin. Tosin tuolla sateessa ne näyttävät lähinnä säälittäviltä.
Nurmikko kalkittiin ja se vihertää, krookukset ovat jo kukkineet ja scilloja putkahtelee sieltä täältä.
Kissasta irroitettiin ensimmäinen punkki, joten kai se siitä kevät pikkuhiljaa alkaa..
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)