sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Kekri

Aurinko on hellinyt meitä koko tämän päivän, ja ilmassa oli viivähdys kesää. Leikkasin nurmikon, ja istutin neljäkymmentä liljaa ja samanverran tulppaaneita. Toissaviikolla istutin kymmenittäin valkoisia sekä pieniä keltaisia narsisseja ja helmililjoja. Krookuksia toki myös, ja loppulukumääräksi tulee noin neljäsataa. Muutamia pusseja lähtee varmaan vielä mukaan, jos matkan varrella niihin törmään.
Kasvihuone on ihana. Eilen illalla istuimme siellä kynttilöiden valossa ja nautimme brutaalisti oluet saunomisen välissä. Satoa tulee edelleen, sillä hallaa ei ole ollut, ja lämpötilakin pysyy siellä yli kymmenessä. En millään raaskisi alkaa leikata kärhöjä, kun ne ovat vielä nuppuja täynnä, ja bougainvilla tuottaa oikeasti "huolta". Se kukkii edelleen upeasti, ja en aio kantaa sitä talveksi kellariin. Olohuoneessamme on takka, jonka lämmittäminen varmaan ei tee hyvää bougainvillan talvilevolle. Eteisessä, jossa olisi viileämpää, se on alttiina jatkuvalle ramppaamiselle. Työhuone lienee ainoa paikka, täytyy laskea huoneen lämpötilaa pari astetta.
Piha näyttää iltapäivän auringossa kauniilta. Syysleimut, asterit, punahatut ja daaliat kukkivat vielä komeasti. Silti mietin odottavaisesti jo kevättä ja tulevia istutuksia. Ihan vinkkinä kaikille, että pienikukkaiset orvokit voi istuttaa jo huhtikuussa, ja niistä riittää iloa vieläkin. Lisäksi siementen heittely ympäriinsä tuottaa iloa, kun keskeltä sepeliäkin nousee pikkuruisia orvokkeja!