perjantai 25. helmikuuta 2011

Suunnitelmia





Kasvihuoneeseen ei ole päässyt kuukausiin, se on hautautuneena lumeen. Lunta onkin tänä talvena tullut. Keväällä on jälleen jännittävää nähdä, mitä lumen alta versoo. Viime talvena yksi ylpeyteni, pohjantähti, oli paleltunut kokonaan.

En ole tosin uhrannut ajatuksia sille, mikä saattaa olla kuollutta. Siemenet ovat saapuneet ja olen varannut taas vanhoja suosikkejani kanariankrassia, kelloköynnöstä ja koristekurpitsoita. Ne aion kyllä tänä vuonna laittaa kasvihuoneen ulkopuolelle, sillä viime vuonna ne eivät pölyttyneet kunnolla. Sain vain muutaman hedelmän. Toki laitan chiliä, paprikaa, tomaattia, kurkkua jne jne.
Kasvimaata hoivaan tänä kesänä kunnolla, viime kesänä se oli retuperällä. Pyydän kaverilta hevosenkakkaakin.

Ihanaa. Pian luokkahuoneen ikkunalaudat ja tasot täyttävät purnukat, joihin pikkuruiset siemenet pääsevät itämään. Talvi kääntyy kevääseen ja puutarhurin mielen täyttää odotuksen ihanuus!

maanantai 21. helmikuuta 2011

Kevättä kaivaten...




Tässäpä muutama keväinen kuva...

Pakkasta!


Nuhanenäisenä ja sisimpiäni myöten kylmettyneenä katselin valokuviani menneeltä kesältä. Ajattelinkin laitella muutamia niistä lämmittämään muitakin kevään odottajia.