sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Lumilyhty

"Rakkauden temppelin" lasiseinät ovat jääkukkasten koristelemia. Laitoin jouluvaloja jo syksyllä, mutta nyt vasta kiedoin pajutorniin sinisen valosarjan. Sijoitin pajutornin keskelle kasvihuonetta. Muutenkin olen laitellut kynttilöitä lasipurkkeihin ja lyhtyihin. Ehdin tekemään myös muutaman kanerva-kataja-sammal asetelman puisiin astioihin. Kasvihuone on siis uudessa roolissaan, säihkyvänä lumilyhtynä pihassamme ja talvisessa hämärässä.
Kaiken tämän runollisuuden keskellä huomautan, että en ole vieläkään saanut aikaiseksi peitellä viiniköynnöstä ja kärhöä kasvihuoneen poterossa. Leikkasin ne kyllä oikeaoppisesti, mutta todennäköisesti ne paleltuvat. Muut ruukkukärhöt vein kellariin, ja bougainvilla on tällä hetkellä olohuoneessa. Ans kattoo nyt, kohtahan on jo kevät:)

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Kekri

Aurinko on hellinyt meitä koko tämän päivän, ja ilmassa oli viivähdys kesää. Leikkasin nurmikon, ja istutin neljäkymmentä liljaa ja samanverran tulppaaneita. Toissaviikolla istutin kymmenittäin valkoisia sekä pieniä keltaisia narsisseja ja helmililjoja. Krookuksia toki myös, ja loppulukumääräksi tulee noin neljäsataa. Muutamia pusseja lähtee varmaan vielä mukaan, jos matkan varrella niihin törmään.
Kasvihuone on ihana. Eilen illalla istuimme siellä kynttilöiden valossa ja nautimme brutaalisti oluet saunomisen välissä. Satoa tulee edelleen, sillä hallaa ei ole ollut, ja lämpötilakin pysyy siellä yli kymmenessä. En millään raaskisi alkaa leikata kärhöjä, kun ne ovat vielä nuppuja täynnä, ja bougainvilla tuottaa oikeasti "huolta". Se kukkii edelleen upeasti, ja en aio kantaa sitä talveksi kellariin. Olohuoneessamme on takka, jonka lämmittäminen varmaan ei tee hyvää bougainvillan talvilevolle. Eteisessä, jossa olisi viileämpää, se on alttiina jatkuvalle ramppaamiselle. Työhuone lienee ainoa paikka, täytyy laskea huoneen lämpötilaa pari astetta.
Piha näyttää iltapäivän auringossa kauniilta. Syysleimut, asterit, punahatut ja daaliat kukkivat vielä komeasti. Silti mietin odottavaisesti jo kevättä ja tulevia istutuksia. Ihan vinkkinä kaikille, että pienikukkaiset orvokit voi istuttaa jo huhtikuussa, ja niistä riittää iloa vieläkin. Lisäksi siementen heittely ympäriinsä tuottaa iloa, kun keskeltä sepeliäkin nousee pikkuruisia orvokkeja!

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Puhdetöitä

Tietotekniikka on ollut minua vastaan, siksi en ole oikein kirjoitellut. Vielä pitäisi opetella uusi tapa laittaa valokuvat koneeseen, niin saisin niitäkin vähän lisättyä.
Satoa on korjattu: chiliä, tomaattia, kurkkua, yrttejä. Onkohan koristekurpitsojen pölytys epäonnistunut, kun näyttää tulevan vain yksi?

Tänä viikonloppuna peruskorjasin, elikkä siis kaivoin kasvit pois, hävitin rikkaruohot ja lisäsin uutta PUSSImultaa kahteen kukkapenkkiin. Siirsin etupihan ruusut lähemmäksi kasvihuonetta, alkaa nimittäin jo laiskuus painaa sen verran, ettei tule kasteltua etupihan penkkiä...nyt letku riittää paremmin. Käänsin myös kasvimaan, purin sen yläpuolella olevan pienen kivimuurinpätkän ja laitoin kivien alle muovia. Sitten ladoin ne uudelleen. Josko ei nyt niin helposti rönsyilevät rikkaruohot sinne luikertelisi?

Tavernan seinät ovat kelloköynnöksen ja ruusupapujen peittämät. kelloköynnös rehottaa myös kasvihuoneessa.
Vaan ei kuki.

torstai 22. heinäkuuta 2010

Nimikkokukkia

Kiersin tässä kukkapenkkejä ja mietin, että aika monelta ihmiseltä ja ystävältä olen saanut taimia, jotka nyt kukoistavat pihallani. Ajattelin, että juuri kasvin lahjoittaminen on kestävä lahja, lahjan saaja muistaa aina sen antajan, kun kasvia hoitaa ja katselee.

Ensimmäiset kasvini sain entiseltä kollegalta Tertulta, jonka antamat siperiankurjenmiekat ja päivänliljat sekä kevätkaihonkukat ovat juurtuneet pihaamme tiukasti. Saara antoi kevätesikkoja ja hopeahärkkiä, jotka menestyvät molemmat hienosti. Iltapäiväkerhon vetäjä Tuijalta sain kevätvuohenjuurta, Eijalta esikkoja, Sarilta verikurjenpolvea ja syysasteria. Vanhemmiltani vuorenkilpeä.Vihtavuoren Päivi-kollegalta sain tulikellukkaa ja rusopäivänliljaa, kuviksen opelta krookuksen mukuloita. Satulta sain unikonsiemeniä. Krisse antoi minulle ensimmäisen kelloköynnöksen alun, jonka jälkeen olen itse kasvattanut niitä joka vuosi... Helgeltä sain hansaruusua, juhannusruusua, muita pensasruusuja sekä rinneangervoa.

Haluaisin vielä lisätä listaan naapurini Liisan, jolla on aivan mahtava pensas " Stella d'oro" -päivänliljaa. Yritän suostutella häntä jakamaan puskaa vähän, sillä tätä lajiketta en ole löytänyt myymälöistä.

Huh hellettä!

Näin pitkään jatkuneet hellekelit näkyvät kyllä puutarhassa: nurmikko on paikkapaikoin palanut, kasvit kellertävät ja ovat nuupallaan. En kovin jaksa enkä viitsi kastella kukkapenkkejä, kasvihuoneessa on toki kasteltava ja ruukut myös. Kasvihuoneessa on ihanteelliset olosuhteet; kuumaa ja kosteaa. Lämpötila on kohonnut jopa 47 asteeseen, mikä on todellakin jo liikaa.

Satoakin tulee: chileistä, paprikoista, tomaateista, koristekurpitsoista..kasvihuonekurkkukin näytti kasvavan. Karsea jötkäle..Yrttejähän minulla on myös.

Kasvimaa meni tänä kesänä hunningolla. Huono multa, kylmä kevät ja liian aikaisin otettu harso takasivat sen, etteivät siemenet itäneet kunnolla. Kissakin kävi paskomassa sinne, niin luovutin sitten. Ensi kesänä uusi yritys.

Syksyn pihatöiden lista alkaa olla jo mukavanlainen. Rakentaja hommaa pari tukkipuuta lisää, niin jatkan isoa penkkiä jonkun verran. ( Itse asiassa Rakentaja yritti hommata sukeltamalla ja naaraamalla minulle uppotukkeja, mutta neljän tunnin jälkeen luovutti. Nyt tukit ostettiin tuttavalta...) . Kaikenlaista pitää ja saa tehdä, kunhan nuo kelit hieman viilenevät.

Siihen asti istutaan pihakiikussa ja suunnitellaan:)

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Ihanaa!

Huomenna on kesäloma ensimmäinen virallinen päivä. On hienoa, että opettajilla on pitkät kesälomat ( ja lyhyet työpäivät ) niin ehtii touhuamaan pihalla.
( kai ymmärsitte ironian? )

Alapihan nurmikko itää, paikka paikoin. Tilaamani multa ei sittenkään ollut priimaa. Savi on kerrostunut kokkareiksi ja maa halkeilee. KOSKAAN ei pitäisi säästää maanrakennusaineissa; nurmikkoa tai kukkapenkkiä perustettaessa on ihan turhaa ja helvetin typerää laittaa paskaa multaa . Minäkin erehdyin, vai iskikö saituus; no sen kukkapenkin joudun joskus sitten uusimaan.

Laitoin pari vuotta sitten kukkapenkin, ja tein sen ihan ohjeiden mukaan. Kaivoin 60 cm syväksi, ( mittaisin), laitoin juurimattoa, täytin pussimullalla ( euromullan ja mustan sellaisen sekoitus ). Hyvänä on pysynyt, muutamat eksyneet rikkaruohot on helppo kitkeä. Lapion kun upottaa, niin pehmeää on.

Miksi sitten erehdyin tilaamaan huonoa multaa, joka on niin savista ettei sen läpi pääse kuin ...vuohenputki.

No niin. En ole kokenut tarhuri, ja kantapään kautta oppii. Minä menin tunkemaan sitä savimultaa jopa kukkaruukkuihin. Jestas että sitä osaa olla tyhmä!

Vahinko korjataan syksyllä, kun muutama kukkapenkki puretaan ja jälleenrakennetaan kevättä varten. Tämä hommahan on vähän niinkuin hiekkalaatikkoleikit: ensin tehdään kakku, sitten rikotaan se ja tehdään uusiksi.

lauantai 15. toukokuuta 2010

Kasvimaa!

Kaksi viikkoa myöhässä. Kahtena viime vuotena laitoin vappuna, tänä vuonna oli niin kylmää, että laitoin vasta nyt. Pahus kun jäi puolet siemenistä laittamatta, täytynee laajentaa kasvimaata ensi vuonna.
Kylvin vain kahta eri salaattia, salviaa, persiljaa, tilliä, pinaattia ( huvin vuoksi, ei sitä varmaan kukaan syö ), hernettä, jotain valkosipuliruohoa ja sipuleita tietenkin. Tänä vuonna jätin porkkanat suosiolla pois, sillä en jaksa harvennella mitään. Lisäksi minulla on kasvimaalla ruohosipulimätäs ja lipstikkaa, joka kasvaa jo yli metrin mittaiseksi.
Toki istutin kasvimaata koristamaan krassia ja ruusupapua, ja mansikkaa minulla on myös vähän.
Rakentaja haikaili eilen saunassa, että saisipa sitä varhaisperunaa. Lupasin, että ensi vuonna, mikäli Rakentaja tekee minulle noin 30 -40 cm syvän, ja noin metri kertaa metri leveän lavan, laitan varhaisperunaa keväällä kasvihuoneeseen.
Alettiin siinä sitten pohtia, laitetaanko sitä istukkaista vai siemenestä. Rakentaja sanoi, että utele ihmisiltä vaivihkaa, älä mene kauppaan ostamaan perunansiementä neliömetrin alueelle.

Niin meinasinkin.

Niin, se vielä piti mainita, että vuohenputkea tai mikä vitsin alvejuuri se onkaan, sitä minulla kasvaa myös kasvimaalla. Ja rönsyleinikkiä.

perjantai 14. toukokuuta 2010

Mitäpä meille kuuluu?

Oijoi, viikko sitten laitoin daaliat ruukkuihin kasvihuoneeseen. Sipulit ovat jo hyvällä mallillaan parvekelaatikoissa, muutaman viikon päästä pääsemme varmasti syömään omia varhaissipuleita! Nam. Yhdessä kärhössä, muistaakseni "Rouge Cardinal", on jo nuppu!

Nurmikko on alkanut parin viimeisen hellepäivän aikana itää, ja tulppaanit tuloillaan. Scillat kukkivat jo, ja omenapuussakin on silmuja, vaikka sitä oli kaluttu ankarasti.

Ruusut näyttävät paleltuneen, siis Nina Weibull ja köynnösruusu New Dawn. Olin henkisesti varautunutkin siihen, viime talvena paukkupakkaset tulivat ennen lumipeitettä.

Siirsin jouluna Kanarialta tuomani bougainvillat kasvihuoneeseen. Olen vaalinut näitä pieniä taimia koko talven, ja toivon, että ne joskus kukkivat ja elävät ikuisesti. Vähänkös minua harmitti, kun äitienpäivänä käytiin Plantagenissa ja siellä oli upeita, kukkivia bougainvilloja hintaan 14,95!

Mutta kaikki tarhurointiin hurahtaneet tietävät, ettei se ole sama juttu laisinkaan, eihän?
Kaikista parasta olisi kasvattaa kasvi siemenestä alkaen ihan itse.
Omin pikku kätösin.

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

11.4.2010

Tänään
olen haetuttanut kärhöruukut ( 4 ) kellarista. Kasvu olikin jo alkanut, joten nypin kuolleet lehdet ja lyhensin vähän. Kiikutin ruukut kasvihuoneeseen, ja laitoin hallaharson päälle. Näin ei tarvitse panikoida yöpakkasten suhteen. Kasvihuoneessa päivälämpötila oli tänään 22 astetta!

Kylvin ruukkuihin yrttejä. Laitoin istukassipuleita kahteen parvekekukkalaatikkoon. Saas nähdä, kuinka tämä toimenpide nopeuttaa sipulisatoa; perinteisesti ole istuttanut kaiken vappuna kasvimaalle, harson alle tietenkin.

Rakentaja asensi verhotangon ja ripustin kasvihuoneen kuumimmalle seinälle pitsiverhon. Kiinnitin siihen sekä ikkunoihin Kanarialta ostamiani sulkaperhosia. Rakentaja kasasi Ikean pöydän, ja pikkuhiljaa kasvihuone on valmis ottamaan vastaan lisää asukkaita!

Ostin myös 10 kg nurmikonsiementä, jota heittelin jo sulaan mutavelliin. Lumen päälle en sentään kylvänyt.

perjantai 9. huhtikuuta 2010

Kliimaksi lähenee

Oi tätä huhtikuista säätä! Lämpötila on jo kymmenen astetta plussan puolella, ja lumet ovat sulaneet nopeasti. Ensimmäiset kukkapenkit alkavat olla jo sulat, joten on enää päivistä kiinni, milloin ne alkavat kukkia. Koska olen niin suurpiirteinen puutarhuri, en ihan varmasti muista, mitä sipuleita olen mihinkin istuttanut. Pääasia on, että jotain nousee...

Kasvihuoneeseenkin kaivoin tien viime viikonloppuna. Siellä ei tuoksunut yhtään ummehtuneelta. Nyt kiireesti vaan tilausta tekemään Rakentajalle: tarvitsen "tikkaat" pienille ruukkukasveille ja hyllyjä kanssa.Minähän kasvatan kaiken ruukuissa tai laatikoissa, ainoastaan viiniköynnöksen aion istuttaa multapoteroon, joka tehtiin varta vasten. Viiniköynnöksen viereen mahtunee jokin kärhö, vai mitä.

Kanarialta tuomani bougainvillat ovat molemmat jo puolimetrisiä , joten minulla on niitä kohtaan suuria odotuksia. Jos jollain on kokemuksia tästä lajista, olisin iloinen kasvatusvinkeistä. Ajattelin siirtää nämä aarteeni isopihin ruukkuihin ja kasvihuoneeseen kesäksi. Yöpakkasten tultua sitten lokakuussa siirrän ne kellariin talvehtimaan.

Niin, kellarista tulikin mieleeni, että taidan nostaa kärhöt sieltä eteiseen heräilemään...vai onko vielä liian aikaista?

lauantai 6. maaliskuuta 2010

Valmistautuminen alkaa!

Siemenpussien hypistely on alkanut. ( Miesparka!). Harmillista, että minulla ei ollut kaunista koria, johon olisin pussukkani asetellut. Täytyi tyytyä muoviseen triojäätelöpakkaukseen. Hain talon alla olevasta varastosta istutuskennoni ja-ruukkuni, sekä ostin multaa. Maanantaina sitten kylvän ensimmäisen erän koulun ikkunoille. Ihanaa, ettei kukaan ole valittanut istutuksistani, eivät siivoojatkaan. Ja koska jokainen oppilaani saa istuttaa itselleen oman valintansa mukaan esim. chiliä, kelloköynnöstä tai muita esikasvatettavia, kylvökset saavat myös kasvaa rauhassa. Hernettä istutetaan toki ihan maisteluakin varten.

Otin esille myös ruutuvihkoni, johon joka vuosi suunnittelen uusia kuvioita. Osa niistä toteutuu, osa ei. Nyt olisi haaveissa suurehkon pyöreän kukkapenkin perustaminen kasvihuoneen viereen. Siinä on tällä hetkellä suorakulmainen penkki, joka koivun kaadon jälkeen on hieman törö. Siinä kasvaa tarha-alpia, nukkapähkämöä ja liljoja. Siirrän ne hieman syrjemmälle, ja istutan pyöreään penkkiin ruusuja ( Astrid Lindgreniä, Queen Elisabethiä ja Nina Weibullia - suosikkejani ), keskelle jotain tummaa/valkoista kärhöä ja ruusujen sekaan sitten pienikukkaista orvokkia ja myöhemmin toki sipulikukkia. Miltä kuulostaa?

Olen myös ajatellut, että keskelle penkkiä voisi viritellä sellaisen pienen suihkulähteen? Mutta sopisiko sen seuraksi mielummin kurjenmiekka kuin kärhö?

Onneksi puutarhuri on ajoissa, sillä kuten huomaatte, puutarha on mahdollisuuksia täynnä.

torstai 4. maaliskuuta 2010

Mainos!

Kirjoitukseni meni vahingossa Hansun blogiin. Eli www.http://hansunblogi.blogspot.com. Luulisin?Meikäläisen juttuja kuitenkin...