lauantai 8. kesäkuuta 2013

Lämmin kesänalku

On ollut aurinkoa enemmin kuin viime kesänä yhteensä. Kuvien avulla paivitän tilannettamme, vielä olisi paljon tehtävää, mutta on myös paljon, josta voi jo nauttia!


Buddha vartioi chilien kasvua.

Nyt on pihassamme vesiaihekin:)

Maalattu taverna kutsuu hasapikoa tanssimaan.
Siperiankurjenmiekkaa kasvaa useammassakin nurkassa.
Mies on siivonnut oman tonttinsa. Odottelee lisäkalustoa:(
Kasvimaalla lasvaa myös syötäviä rikkaruohoja.
Kovin on tyhän näköistä, chilit, tomaatit, kurkut ja kärhöt kuitenkin aloittelevat kasvuaan sulassa sovussa dekkareita lukevan emännän kanssa.


lauantai 25. toukokuuta 2013

Keväisiä kuvia

Tämä upea hellepäivä on mennyt tavernaa maalatessa ja siivotessa. Toki kreikkalaisen musiikin tahtiin.Jestas että tulikin ikävä sinne päin maailmaa!



 

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Pitäisi...

-pestä myös kasvihuoneen ikkunat
-kylvää, vaan kun on hemmetin kylmä
-haravoida
-ostaa uusia työkaluja, sekatöörit on hukassa ja isot saksetkin pilalla
-kaataa kuollut omenapuu
-tehdä uusi kukkapenkki, mutten tiedä minne
-istuttaa liljoja
-siivota taverna lopullisesti ja sisustaa se

Kun nämä on tehty ja kelit lämmenneet, pitäisi
-laittaa daalian juurakot ruukkuihin
-kylvää
-hakea kesäkukkia ja laittaa kasvihuoneeseen esikasvatetut taimet


Tälläistä tuli mieleen, kun täällä sisätiloissa on tuulta paossa.

Lisäksi voisi
- rajoittaa miehensä harrastetilaa ja harrastevehkeitä


Tästä se lähtee:) Mukavaa kevään odotusta...

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Kevät 2013

Olen elossa!

Lunta on vielä lasketteluakin varten riittävästi, keskellä pihaa. Kiitos kaupungin traktorikuskien, jotka ohjasivat lumikasat aina meidän sisääntuloväylälle.

Autojakin pihassa on liikaa, mutta kevään tullen suljemme näkökentästämme sen osan pihasta, ja keskitymme vain siihen, mikä versoo. Tällä hetkellä muutama sipulikukka on aloittanut kasvunsa.

Huoh. Tosiaan viime kesä on perhanan märkä ja syksylläkään ei oikein napannut laitella mitään. Kävimme hakemassa lämpöä Thaimaassa joulun aikoihin ja kyllähän se aurinko teki hyvää. Loma oli niin totaalinen nollaus, että sen jälkeen meni parisen kuukautta miettiessä, että mitähän seuraavaksi. Minä nimittäin taidan olla sellainen ihminen, että minulla täytyy olla koko ajan jotain suunnitteilla.  Puutarhahommat otan kyllä edelleen löysin rantein, ja tällä hetkellä esikasvatuksessa on vain chiliä, jalopenoa ja kelloköynnöstä  ( joka muuten KUKKI viime vuonna, sääli kun ei sateiden takia tullut ihailtua...). Olen oppinut jo sen, että koristekurpitsaa on turha laittaa näin aikaisin.

Kasvimaatakaan en taida laittaa vappuna, näyttää olevan sen verran luntakin vielä . Ja tänä vuonna en kuuntele siippaa yhtään, viime vuonna hän urputti lannoitteesta, ja en sitten uskaltanut lannoittaa millään. Tänä vuonna en kyllä sano mitään, lannoitan mitä lannoitan ja sillä hyvä. En minäkään mene neuvomaan noissa autojutuissa ( paitsi että kannattaisikohan tuo romu ajaa vaikka järveen...)

Tässäpä muutama huhtikuinen kuva, kyllä se kesä sieltä tulee. Muuten, kärhöt talvehtivat hienosti kellarissa, mutta mitä ihmettä teen bougainvillalle? Kuinka se talvetetaan, koska  tämä taitaa ainakin olla menetetty.




lauantai 29. syyskuuta 2012

Syyspuuhia

Vihdoin oli vapaa viikonloppu eikä satanutkaan. Istutin vain sata sipulia tänä syksynä, aika paljon on monivuotisia, joten kevään kukkaloisto on taattu. Myyrätkään eivät pidä narsisseista.

Kasvimaalta sain viimeiset porkkanat, sipulit ja persiljan. Perunoitakin löytyi, olisi vaan sitä lihakarjaa niin olisi ollut soppa-ainekset kasassa. Jälkiruuaksi omenapiirakkaa, toinen puu on pystyynkuollut, mutta toisessa olisi juuri piirasomenat ollut.






Herrahenkilön autoharrastus on riistäytynyt käsistä näin sateisena aikana, en ole viitsinyt nalkuttaa, kun ei ole kiinnostanut pihallaolo. Märkä nurmikko ei vaan tarjonnut riittävästi kitkaa, ja keskellä nurtsia on hemmetinmoiset jarrutusjäljet.Tavernakin on pullollaan romua, käsittämätöntä miten homma leviää jos ei koko ajan ole vahtimassa.

Vitsinä näytin kuvia eräästä myynnissäolevasta lammastilasta. Olisi navettaa, tallia ja niin poispäin.Mies innostui ihan tosissaan, mutta eivät taidä tyttäret haluta keskelle erämaata muuttaa.Tokko siellä toimisi nettikään.

lauantai 1. syyskuuta 2012

Syksy saapuu..

Ihanaa, että sain ajettua nurmikon eilen. Vielä pitäisi puristaa sen verran, että kävisi kukkapenkit läpi, siistisi hieman. Uusia sipuleita alkaa pikkuhiljaa tarttua mukaan kauppareissuilta.

Tämän  kesän ilonaiheita olivat mm. uusi bougainvilla, kärhöt. Olin vuosia kantanut kärhöt ruukuissaan kellariin talvehtimaan, viime syksynä istutin ne kohopetiin kukkapenkkiin. Koska juuripaakut olivat suuria, kasvit lähtivät mainiosti kasvuun keväällä. Ostin sitten uusia  kärhöjä ruukkuihin ja teen niille samoin.

Jotenkin mokasin chilit tänä vuonna, lehdet kellastuivat ja satoa näyttää tulevan säälittävästi. Samoin kylvin koristekurpitsat aivan liian aikaisin ja päästin taimet sitten kuivahtamaan. Saattaa muutama pikku kurpitsa tulla.

Kasvimaa oli hyvä, salaatit , sipulit, herneet ja porkkanat ok. Tillit kuivahtivat kastelun puutteessa.
Toinen omenapuukin on kuollut jänisten syötyä rungon kauttaaltaan. Marjapensaita pitäisi laittaa lisää.



Kesä on ollut sateinen, eikä pihalla ole tullut oleiltua niin paljon kuin yleensä. Silti syyshommat odottavat, mihinköhän sitä tekisi uuden kukkapenkin?

Kelloköynnös kukassa!!!

Jiihaa, kuutisen vuotta tätä on odoteltu, aina maaliskuussa kylvetty siemenet ja petytty sitten syyskuussa, kun kukka ei ole ehtinyt kukkia. Nuppuja on kyllä ollut vuosittain.

Nyt siis sekä tavernassa että kasvihuoneessa on aukinainen kukka ja monta nuppua just aukeamaisillaan:)

Tosin siihen ei tänäkään vuonna päästä, että uneni toteutuisi. Siinä nimittäin kelloköynnöksen kukat peittivät tavernan katon kokonaan.