perjantai 30. tammikuuta 2009

Pahuksen myyrät

Tänä talvena niitä on riittänyt. Vaikka petomme, Manteli, on juoksunarussaankin saanut niitä kasan pyydystettyä, on hangen alla suorastaan käytäväverkosto. Isot, pulleat myyrät herkuttelevat minun kasveillani ja sipuleillani pitkin talvea. Surukseni huomasin, että esimerkiksi Astrid Lindgren ruusu, joka kukki jumalaisesti ja uhkeasti koko viime kesän ja kasvoi yli metrin mittaiseksi, oli kaluttu. Toivottavasti se ei kärsi siitä , vaan nousee ylväänä myös ensi kesänä.

Upotin toistasataa sipulia entisten lisäksi viime syksynä. Lähes joka penkistä pitäisi nousta sipulikukkia. Upotin pikkusipuleita myös omenapuiden alle. Tavoitteena sininen matto keväällä...
Haaveilemani kukkameri ei ole toteutunut vielä yhtenäkään keväänä. Tulppaanit, krookukset, narsissit ja liljat näyttävät niin vähäisiltä, siellä täällä yksi kaksi. Tänä keväänä nousevat tietysti vaan narsissit - nekun eivät kelpaa myyrille.

lauantai 24. tammikuuta 2009

Siemenluettelot saapuneet!

Rakkauden temppeli ei ole talvikuukausien aikaan edistynyt lainkaan, tosin huomasin että Rakentaja oli käynyt siellä tuumailemassa. Hän oli myös pudotellut lumet pressun päältä. Esikasvatusta en siis vielä tänä keväänä voi hoitaa kasvihuoneessa, joten luokan ikkunalaudat täyttyvät jälleen kerran. Tilasin nimittäin kelloköynnöstä ja oreganoa, jotka täytyy esikasvattaa. Chiliä en tänä keväänä taida laittaa, vaan kokeilen tavallista paprikaa. Yhden tuttavan kasvihuoneessa ainakin kypsyi mahtavia paprikoita.

Koska olen hurahtanut köynnöksiin, tilasin myös päivänsineä ( esikasvatettava), kanariankrassia , tuuoksuhernettä ja tavallistä krassia. Mausteyrttejä tilasin myös, sekä koristekurpitsaa. Viime kesänä en saanut yhtään kurpitsaa. Kasvimaahan aion tänäkin kesänä laittaa erilaisia salaatteja, sipilia sekä porkkanaa. Tilasinkin valmiita siemennauhoja- ei tule kummallisen muotoisia porkkanoita, kun siemenet ovat jo valmiiksi harvennettuja. Viime vuonna perustin kasvimaan vappuna, ja peittelin kaikki harsolla. Se toimi hyvin, sillä sain satoa paljon aikaisemmin .

Kauppareissuilla tarttuu käteen täydennystä , persiljaa, tilliä jne kaikkea ihanaa. Niitä pusseja on sitten hekumallista lärätä ja järjestellä. Minulla on astia, johon olen kirjoittanut että "mamman siemenet". Maltan tuskin odottaa että pääsen upottamaan sormeni multaan..