lauantai 1. syyskuuta 2012

Syksy saapuu..

Ihanaa, että sain ajettua nurmikon eilen. Vielä pitäisi puristaa sen verran, että kävisi kukkapenkit läpi, siistisi hieman. Uusia sipuleita alkaa pikkuhiljaa tarttua mukaan kauppareissuilta.

Tämän  kesän ilonaiheita olivat mm. uusi bougainvilla, kärhöt. Olin vuosia kantanut kärhöt ruukuissaan kellariin talvehtimaan, viime syksynä istutin ne kohopetiin kukkapenkkiin. Koska juuripaakut olivat suuria, kasvit lähtivät mainiosti kasvuun keväällä. Ostin sitten uusia  kärhöjä ruukkuihin ja teen niille samoin.

Jotenkin mokasin chilit tänä vuonna, lehdet kellastuivat ja satoa näyttää tulevan säälittävästi. Samoin kylvin koristekurpitsat aivan liian aikaisin ja päästin taimet sitten kuivahtamaan. Saattaa muutama pikku kurpitsa tulla.

Kasvimaa oli hyvä, salaatit , sipulit, herneet ja porkkanat ok. Tillit kuivahtivat kastelun puutteessa.
Toinen omenapuukin on kuollut jänisten syötyä rungon kauttaaltaan. Marjapensaita pitäisi laittaa lisää.



Kesä on ollut sateinen, eikä pihalla ole tullut oleiltua niin paljon kuin yleensä. Silti syyshommat odottavat, mihinköhän sitä tekisi uuden kukkapenkin?

Ei kommentteja: